TUTUSTU TUURINTUVAN MUUNTUVIIN TILOIHIN

Kokouksia varten käytössäsi on

    4G-nettiyhteys (jopa 10 konetta samaan aikaan)
    Fläppitaulut
    Projektori
    Valkokangas
    CD-soitin

    2 suurta kokouspöytää, 14 - 16 paikkaa
    30 paikkaa luentoa varten
    Taittuva lisäpöytä, 4 paikkaa
    4 rentoutustuolia

 

Lisäksi käytössäsi on

   Piano
   Keittokomero
   Mikroaaltouuni
   Uuni
   WC

Varustus on käytettävissä ilman eri veloitusta. Muita kokousvälineitä järjestämme tilaajan toiveiden mukaan eri sopimuksesta.


Tarjoilut toiveidesi mukaan

Tarjolla aina kahvia, teetä ja keksejä. Tilauksesta makea- ja suolapalaa, hedelmiä, mitä vain toiveissa on.
Kerrothan toiveistasi viimeistään tilaisuutta edeltävänä päivänä.

 

Kulkuyhteydet

Lähellä on runsaasti kaupungin parkkipaikkoja.
Kaupunkibussiliikenteen lisäksi Tuurintupaan on helppo tulla Turun ulkopuolelta. Tuurintupa sijaitsee linja-autoaseman läheisyydessä ja myös lähellä Rautatieasemaa. Läheisellä Maariankadulla on pysäkki, jossa pysähtyvät lähes kaikki pohjoisen suunalta tulevat bussit, esim Naantalin Ja Tampereen suunnalta.
Tila sijaitsee katutasossa ja tilaan on oma ovi. Kuljettavana on vain yksi porras, joten tila on lähes esteetön.

 

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous!